header
Opaskirja Finlaysonin alueesta julkistettu
08.01.2010

Opaskirja Finlaysonin tehdasalueesta julkistettiin 5.1.2010 Werstaalla. Finlaysonin puuvillatehtaan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 190 vuotta. Teollisuustuotanto alueella päättyi 1990-luvun puolivälissä ja Finlaysonin tehdasalue on nykyään kulttuurin ja liike-elämän keskus ja osa Tammerkosken kansallismaisemaa.

Finlaysonin alueella on noin 30 rakennusta, joista suurin osa on 1800-luvulla rakennettuja. Finlaysonin tehdas oli tuolloin Suomen suurin teollisuuslaitos ja se muodosti oman kaupunkinsa kaupungissa. Tehtaalla oli esimerkiksi oma koulu, kirkko ja sairaala. Opaskirja esittelee vanhat tehdasrakennukset ja niiden historian sekä nykypäivän. Varsinaisten tehdasrakennusten lisäksi opaskirjassa esitellään myös alueeseen liittyvät palatsit, kirkko ja tehtaan rakennuttamia asuintaloja.

Opaskirja kertoo tehtaan ja alueen vaiheista, mutta myös työstä tehtaalla eri aikoina, ihmisistä tehtaalla sekä puuvillan jalostamisesta langoiksi ja kankaiksi. Kirjasta löytyy myös tarinoita ja tapauksia, jotka kuvaavat aikojen muuttumista. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi, miten tehtaan kello asetettiin oikeaan aikaan 1800-luvulla Helsingin junan avulla. Tehtaan nikkariverstaan johtaja tarkkaili kello kädessä joka lauantai tehtaan katolla, milloin kello kahdentoista juna vihelsi asemalta lähdön merkiksi. Hän asetti sen mukaan tehtaan kellon käymään aikaa Katuvapriikin portin päällä. Tehtaalaiset asettivat taskukellonsa käymään samaa aikaa lähtiessään lauantaina töistä pyhänviettoon.

Kirjan tekstiä havainnollistaa runsas kuvitus. Kirjassa on sekä historiallisia että uusia kuvia. Valokuvien lisäksi opaskirjasta löytyvät alueen kartat sekä piirroskuvat alueen rakentumisen vaiheista. Kuvien välityksellä pääsee kurkistamaan esimerkiksi Vanhan tehtaan valkoisen tornin huipulla olevaa vesisäiliötä ja sodan aikaista tähystyssuojaa sisäpuolelta.

Kirjan on kirjoittanut tutkija FM Ulla Rohunen, ja 160-sivuisen opaskirjan teksti on suomeksi ja englanniksi. Opaskirjan tekemistä on taloudellisesti tukenut Finlaysonin Tehtaan Osakasten Perustama Avustussäätiö.

Finlaysonin alue. Opas. Työväenmuseo Werstaan julkaisuja 2009:2. Käsikirjoitus Ulla Rohunen. 160 sivua, sidottu, suomi-englanti. Työväenmuseo Werstas. Tampere 2009. ISBN 978-952-99449-7-2. Hinta Werstaan museokaupassa 12 euroa.