Valitse sivu

Pienoisnäyttely rauhansymbolien historiasta esillä Werstaan Komuutissa

Tiedote 29.4.2024


Työväenmuseo Werstaan yhteisögalleria Komuutissa on 16.6.2024 saakka avoinna Peace, please! -näyttely rauhansymboleista.

Näyttelyssä taustoitetaan kyyhkyn, sateenkaaren, rauhanmerkin sekä katkaistujen kiväärien käyttöä rauhanliikkeen symboleina . Tunnuksista kyyhky ja sateenkaari on liitetty rauhaan ja sovintoon jo tuhansia vuosia sitten, kun taas rauhanmerkki ja katkaistut kiväärit ovat saaneet muotonsa 1900-luvulla.

Suomalaisen rauhanliikkeen katsotaan saaneen alkunsa pohjoismaisen rauhanliikkeen voimistuessa 1800-luvun lopussa. Rauhanliikkeen kannatus jäi Suomessa kuitenkin suhteellisen pieneksi toiseen maailmansotaan saakka. Rauhanliike voimistui erityisesti 1960-luvulla, jolloin perustettiin muun muassa Sadankomitea.

Näyttelyn aineisto on koottu Työväenmuseo Werstaan kokoelmista. Esillä on esimerkiksi lippuja, banderolleja, taide- ja muistoesineitä sekä valokuvia.

Näyttelyn ovat toteuttaneet Tampereen yliopiston museologian opiskelijat osana museologian opintojaan lukuvuonna 2023-2024. Museologian opetusta järjestävät yhteistyössä Tampereen yliopisto, museokeskus Vapriikki sekä Työväenmuseo Werstas.

Näyttely on esillä Werstaan yhteisögalleria Komuutissa, jossa järjestetään pienimuotoisia vaihtuvia näyttelyitä yhteistyössä tutkijoiden, taiteilijoiden ja museon muiden kumppanien kanssa. Komuutin nimi tulee sanoista kokeilevan museotoiminnan tila. Pienestä koostaan huolimatta Komuutin näyttelyt käsittelevät isoja aiheita ja yhteisögalleria on museolle tärkeä kanava työssä ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen puolesta.

Lehdistökuvia:

Kaksi lasta katselee pienoismallia, jossa hiiri skeittaa Hiedanrannassa.

Näyttelyn tunnuskuva.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

Nainen seisoo kynä kädessä fläppitaulun edessä ja katsoo kohti kameraa. Taululle on piirettynä erilaisia eläinhahmoja.

Pohjoismaiset naiset rauhanmarssilla Washingtonissa 1983.

Kuva: Lea Launokari, Työväenmuseo Werstaan kokoelmat.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

 

Pehmolelueläimet istuvat suuren lavastekärpässienen alla

Yleiskuva Peace, please! -näyttelystä.

Kuva: Työväenmuseo Werstas.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

Lisätiedot:

Työväenmuseo Werstas,
näyttely
päällikkö Linda Heinonen,
linda.heinonen(at)tyovaenmuseo.fi,
050 440 1163

Peace, please!
23.4.-16.6.2024

Työväenmuseo Werstas
Yhteisögalleria Komuutti

Väinö Linnan aukio 8, Tampere

puh. 010 420 9220
www.tyovaenmuseo.fi

Avoinna ti-su 11-18
VAPAA PÄÄSY