Valitse sivu

Väriloistoa E. Helenius Oy:n kangaspainosta Werstaan Komuutissa

 

Tiedote 24.6.2025


Työväenmuseo Werstaan yhteisögalleria Komuutissa on 24.8. saakka Helmat heiluu Heleniusta -näyttely, painokuoseja E. Helenius Oy:n mallistoista. Painotalo toimi Aitoossa nykyisessä Pälkäneen kunnassa ja Tampereella. Kankaiden värikkäät kuosit olivat suosittuja 1960- ja 1970-luvulla ja saavuttivat kansainvälistäkin menestystä.

E. Helenius Oy aloitti toimintansa vuonna 1960 kotimaisen trikooteollisuuden alihankkijana. Yhtiö tuotti omia mallistoja 1960-luvun lopulta lähtien. Kuoseja tilattiin aikakauden kärkimuotoilijoilta, taiteilijoilta sekä alan opiskelijoilta. Ne olivat ajan tapaan monikäyttöisiä, sama malli saattoi löytyä niin verhoista, leningeistä kuin paidoistakin.

Ensimmäiset vientiin suunnatut kankaat tehtiin vuonna 1964. Suurin osa E. Helenius Oy:n Fin-Helen-mallistosta oli suunnattu länsivientiin. Suomalaisten omaleimainen tyyli saavutti kansainvälistä menestystä: vuonna 1968 Heleniuksen kuuden kuosin mallisto palkittiin kultamitaleilla Sacramento Textile Fair -messuilla Kaliforniassa.

E. Helenius Oy oli 1970-luvulla Pohjoismaiden suurimpia kangaspainotaloja. Kankaita tuotettiin vuodessa yli yhdeksän miljoonaa neliömetriä ja työntekijöitä oli enimmillään yli 150. Vuosina 1976–1993 kangaspaino toimi osana Suomen Trikoo Oy:tä.

Näyttelyn on tuottanut E. Helenius Oy:n vaiheita selvittänyt työryhmä, johon kuuluvat Sirpa Paavolainen, Elina Grönvall, Satu Järvinen ja Eeva-Maija Sovero-Syväpää. Esillä olevat tekstiilit kuuluvat Sirpa Paavolaisen lähes 400 kuosin kokoelmaan E. Helenius Oy:n tuotannosta. Työryhmä valmistelee myös kangaspainon vaiheista kertovaa verkkonäyttelyä, jota varten he keräävät ihmisten muistoja ja tarinoita E. Helenius Oy:stä.

Työväenmuseo Werstaan yhteisögalleria Komuutissa järjestetään pienimuotoisia vaihtuvia näyttelyitä yhteistyössä tutkijoiden, taiteilijoiden ja muiden kumppanien kanssa. Komuutin nimi tulee sanoista kokeilevan museotoiminnan tila. Pienestä koostaan huolimatta Komuutin näyttelyt käsittelevät isoja aiheita ja yhteisögalleria on museolle tärkeä kanava työssä ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen puolesta.

Lehdistökuvia:

Kaksi lasta katselee pienoismallia, jossa hiiri skeittaa Hiedanrannassa.

E. Helenius Oy esitteli kangaspainon työtä ja kuoseja vuonna 1970 julkaistussa esitteessä.

 

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

Pehmolelueläimet istuvat suuren lavastekärpässienen alla

Kaarina Kellomäki: Tropiikki.

 

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

Museon opas näyttää lapsiryhmälle kuvaa höyryveturista.

Jali Aarnio, Eero Rislakki: Metsä.

 

Lataa täysikokoinen kuva tästä.

 

 

Nainen seisoo kynä kädessä fläppitaulun edessä ja katsoo kohti kameraa. Taululle on piirettynä erilaisia eläinhahmoja.

Painajat Hilja Hirvonen ja Raili Korkeila tekemässä viisiväristä kuosia laakapainokoneella 1970-luvulla.

Kuvaaja: Erkki Helin.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

Museon opas näyttää lapsiryhmälle kuvaa höyryveturista.

Mallipainajat Elli Saarinen ja Toini Ollikkala testaamassa väriyhdistelmiä mallipainossa 1970-luvulla.

Kuvaaja: Erkki Helin.

 

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

 

Lisätiedot:

moc.l1752072395iamg@1752072395ylett1752072395yansu1752072395inele1752072395h1752072395

Työryhmän somekanavat:

FB: Fin-Helen Prints

IG: finhelenprints

Helmat heiluu Heleniusta
24.6.–24.8.2025

Työväenmuseo Werstas
Yhteisögalleria Komuutti
Väinö Linnan aukio 8, Tampere

puh. 010 420 9220
www.tyovaenmuseo.fi

Avoinna ti-su 11-18
VAPAA PÄÄSY