Valitse sivu

Tee se itse

15.6. - 28.8.2022

Punkmuseon näyttely 1980-luvun alun hardcorepunkista ja tee se itse -kulttuurista Komuutti-tilassa.

Miltä 1980-luvun alun hardcorepunk ja tee se itse -kulttuuri näyttivät? Esillä on valokuvien lisäksi julisteita, levyjä, kasetteja, kirjeitä, keikkaflyereitä, kaikenlaista itse tehtyä esineistöä.

 

Hardcore oli 1980-luvun alun uusi versio 1970-luvulla syntyneestä punkista. Musiikillisesti entistä voimakkaamman ja kantaaottavamman punkin vaiheen lisäksi punkin ytimeen aina kuulunut tee se itse -kulttuuri voimistui. Kysymys ei ole koskaan kuulunut, että ”voinko tehdä?” vaan ”haluanko tehdä?”

 

Näyttelyn pääosassa ovat bändien sijaan sen ajan nuoret aikuiset –  tuohon aikaan useiden mielestä omituisilta näyttäneet ihmiset, jotka elivät, nauroivat, itkivät, osallistuivat ja tekivät. Entistä useampia lehtiä (punkzine) julkaistiin, kokoelmakasetteja leviteltiin, pieniä levy-yhtiöitä syntyi ja vinyylilevyjä kustannettiin itse. T-paitoja painettiin sekä keikkoja järjestettiin. Yhteyttä pidettiin pääosin kirjeiden ja postikorttien välityksellä. Valokuvat olivat harvinaisia, koska kamerat ja filmit olivat kalliita.

 

Tee se itse -näyttelyn on toteuttanut Punkmuseo eli Suomen Punkmuseon kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia, tallentaa sekä tuoda esille suomalaista punkkulttuuria kaikissa erilaisissa muodoissa ja erilaisin tavoin.

 

Syksyllä 2022 Punkmuseo avaa kaikille avoimen digiarkiston, jonka välityksellä voi tutustua laajaan punkkulttuuriesineistöön. Yhdistyksen tavoitteena on avata lähivuosina museo myös oikeana fyysisenä museona. Sen lisäksi Punkmuseo toteuttaa jatkossakin erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia ympäri Suomea –  siellä missä punk syntyi, eli ja yhä elää.

 

Punkmuseon verkkosivut

 

Näyttely on Werstaan yhteisögalleria Komuutissa. Kokeilevan museotoiminnan tilan eli Komuutin näyttelyt tehdään yhteistyössä muun muassa tutkijoiden, taiteilijoiden ja erilaisten yhteisöjen kanssa. Kooltaan Komuutti on on 16 neliömetriä. Pienestä koostaan huolimatta Komuutin näyttelyissä käsitellään isoja aiheita: tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, kestävää kehitystä, demokratiaa ja ihmisoikeuksia.