Werstas etsii vapaaehtoistyöntekijöitä
Tiedote 13.9.2022
Työväenmuseo Werstaalla lähes kymmenen vuotta toiminut vapaaehtoistyöntekijöiden Museosakki etsii uusia jäseniä. Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille järjestetään Pestuupäivä tiistaina 20.9. klo 14.00 Werstaalla. Tilaisuudessa kerrotaan vapaaehtoistyön mahdollisuuksista ja tarjolla olevista töistä.
Vapaaehtoistyö Werstaalla sopii ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita museoista ja joilla on päivisin vapaata aikaa. Museosakin vapaaehtoiset haluavat toimia yhdessä muiden kanssa työväenperinnön parissa. Kukin voi työskennellä museossa omien kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Museosakkilaisilla on mahdollisuus työskennellä esimerkiksi näyttelyiden rakentamisen, kokoelmien ja tapahtumien järjestämisen parissa. Vapaaehtoiset voivat halutessaan tulla mukaan esimerkiksi Werstaalla käynnissä olevaan työväentalojen maailmanperintöhankkeeseen ja osallistua Wikipedia-artikkeleiden laatimiseen suomalaisista työväentaloista.
Vapaaehtoistyön ohjelma Museosakki aloitettiin Werstaalla vuonna 2013. Se on osa yhteisöllistä museotoimintaa. Vapaaehtoisuus on yksi tapa osallistua ja vaikuttaa. Työväenmuseo Werstas on perustettu tallentamaan kansalaisyhteiskuntaa ja sen juuret ovat vapaaehtoistyössä. Vuonna 2019 museolla oli parikymmentä vapaaehtoista ja vapaaehtoistöitä tehtiin vuoden aikana yhteensä 2300 tuntia. Korona-aika pakotti myös museon vapaaehtoistoiminnan tauolle eikä yhteisöllistä museotoimintaa pystytty toteuttamaan lähes kahteen vuoteen.
Lehdistökuvia:

Vapaaehtoiset pitävät kirja- ja rompekirppiksiä museon tapahtumissa. Jussi Helenius ja Jarmo Salminen selailevat pöydän parhaita löytöjä.
Kuva: Työväenmuseo Werstas.
Lataa täysikokoinen kuva tästä

Werstaan vapaaehtoinen Raini Vallinharju rakentamassa näyttelyä.
Kuva: Työväenmuseo Werstas.
Lataa täysikokoinen kuva tästä

Yksi pitkäaikaisimmista vapaaehtoisista Kari Kallio on ollut järjestämässä monia museon tapahtumia.
Kuva: Työväenmuseo Werstas.
Lataa täysikokoinen kuva tästä
Lisätiedot:
Työväenmuseo Werstas,
yleisöpalvelupäällikkö Ulla Rohunen
if.oe1685888133sumne1685888133avoyt1685888133@nenu1685888133hor.a1685888133llu1685888133
050 440 1157
Työväenmuseo Werstas
Väinö Linnan aukio 8, Tampere
puh. 010 420 9220
www.tyovaenmuseo.fi
Avoinna ti-su 11-18
VAPAA PÄÄSY