Valitse sivu

Werstas juhlii kolmekymppisiään suositumpana kuin koskaan

 

Julkaistu 6.11.2023


Työväenmuseo Werstas täyttää 30 vuotta. Museo avasi ovensa Finlaysonin tehdasalueella ensimmäisen kerran 12.11.1993. Nyt juhlatunnelmaa nostattavat kävijämäärät: lokakuun loppuun mennessä museokävijöitä on juhlavuodelta kertynyt jo 64 680, kun edellinen koko vuoden kävijäennätys oli 51 244.

Suosiota ovat kasvattaneet muun muassa kävijöissä paljon tunteita herättänyt Ysäri-näyttely sekä museon uusi Yhteisvoimin-päänäyttely. Lisäksi museon monipuolinen tapahtuma- ja palvelutarjonta juhlatiloineen nostaa kävijälukuja.

Werstaalla kolmekymppisiä juhlitaan koko viikko työn merkeissä: juhlaviikolla 7.-12.11. ohjelmaa on reilusti ja monipuolisesti työväenlauluillasta draamaopastuksiin. Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Juhlaviikko alkaa 7.11. sateenkaaritiistailla. Ohjelmassa on museon uuden Yhteisvoimin-päänäyttelyn Sateenkaaripolun julkistus sekä sukupuolentutkimuksen dosentti Julian Honkasalon yleisöluento sukupuolivähemmistöjen yhteisöllisyydestä ja yksinäisyydestä 1900-luvulla.

Keskiviikkona 8.11. alkaa Hiljainen kapina -tapahtumien sarja. Ensimmäisessä tilaisuudessa mietitään vaihtoehtoja palkkatyölle yhdessä Legioonateatterin ja Eurooppa kieltäytyy työstä -näyttelyn työryhmän kanssa. Hiljainen kapina vol. 1: Kieltäydy työstä, kytkeydy elämään -tilaisuus on suunnattu nuorille aikuisille.

Torstaina illalla 9.11. kajahtavat uljaimmat työväenlaulut Yhteisvoimin-näyttelyn työväentalolla yhteislaulutilaisuudessa, joka järjestetään yhteistyössä SAK:n Tampereen toimipisteen kanssa. Samana päivänä Yhteisvoimin-näyttelyyn voi tutustua draamallisilla kierroksilla. Kohtauksia työväen arkisesta historiasta -kierroksilla tavataan eri aikojen henkilöitä jokapäiväisissä askareissaan. Kierros on toteutettu yhteistyössä museon vapaaehtoisten eli Museosakin kanssa. Museon ystäväyhdistyksen kanssa yhteistyönä puolestaan järjestetään perjantaina 10.11. Werstaan Ompeluseura.

Perjantaina 10.11. avataan Amerikan suuri lama -näyttely, ja avoimiin avajaisiin on kaikki kansa tervetullutta kello 17-19. Näyttelyn avaa kansanedustaja Lotta Hamari, ohjelmassa on musiikkia ja kahvitarjoilu. Näyttelyssä on dokumentaarisen valokuvauksen uranuurtajan Dorothea Langen valokuvia Yhdysvaltain 1930-luvun lamasta. Kuvat ovat Yhdysvaltojen kongressin kirjaston kokoelmasta ja ensimmäistä kertaa kokonaisuutena Suomessa esillä.

Lauantaina 11.11. Yhteisvoimin-näyttelyn työväentalon lavalle nousee kolme tämän päivän työväenmusiikkia edustavaa muusikkoa. Pääesiintyjänä on useita eri musiikkityylejä tuotannossaan yhdistelevä Elsi Sloan ja lisäksi esiintymässä ovat Jukka Nousiainen sekä Maria Mattilan Mara Balls.

Lisäksi viikon aikana on useita opastettuja kierroksia Yhteisvoimin-näyttelyyn. Viikolla vuorossa ovat yleisöopastukset, viikonloppuna näyttelyyn pidetään lastenkierrokset. Tiistaina ja keskiviikkona myös Museokirjapainossa on avoimet ovet ja painokoneet käynnissä.

Museossa on avoinna tällä hetkellä yhteensä viisi näyttelyä, Yhteisvoimin-näyttelyn lisäksi Teollisuusmuseo esittelee tamperelaista teollisuutta ja Höyrykonemuseosta löytyy Suomen suurin höyrykone. Vaihtuvina näyttelyinä juuri nyt on avoinna yhteiskuntakriittinen Eurooppa kieltäytyy työstä -näyttely sekä yhteisögalleria Komuutissa kuvataiteilija Ulla Pohjolan Juuret-näyttely.

Museo toimii Tampereen keskustassa Finlaysonin historiallisella tehdasalueella. Nykyisissä tiloissa puuvillatehtaan entisessä lankavärjäämössä museo on ollut vuodesta 2001 lähtien. Työväenmuseo tallentaa suomalaista työelämää ja sosiaalihistoriaa. Vuosien varrella toiminta ja tallennusalue ovat laajentuneet: sateenkaarihistoriaa museo alkoi tallentaa 2000-luvun alussa ja 2010-luvulta lähtien kokoelmia on kartutettu myös muun muassa ympäristöliikkeen ja antirasismin teemoilla.

 

Katso tästä koko juhlaviikon ohjelma kellonaikoineen

Lehdistökuvia:

Työryhmä on kokoontunut kannettavan tietokoneen ääreen

Museon juhlaviikon tunnus.

Tyttö kirjoittaa ja piirtää

Draamallisella kierroksella Yhteisvoimin-näyttelyssä kohdataan ihmisiä eri vuosikymmenillä.

Kuva: Työväenmuseo Werstas.

Kaksi naista keskustelevat töistä

Yhteisvoimin-näyttely kertoo myös kansalaisvaikuttamisen historiasta. Näyttelyssä voi harjoitella oman mielipiteen ilmaisua.

Kuva: Mikko Vares.

Kaksi miestä huomiovaatteissa

Yhteisvoimin-näyttely luotaa yhteiskunnan muutosta yli sadan vuoden aikana.
Kuva: Mikko Vares.

Etsitkö töitä -kylttejä pellolla

Museokirjapainossa ladotaan ja painokoneet ovat käynnissä  juhlaviikolla tiistaina ja keskiviikkona.

Kuva: Työväenmuseo Werstas.

Nainen istuu rennosti pöydän ääressä

Elsi Sloan on lauantain tanssien pääesiintyjä.

Kuva: Lauri Karo.

Nainen istuu rennosti pöydän ääressä

Lauantaina museossa esiintyy myös Maria Mattilan Mara Balls.

Kuva: Ville Säkkinen.

Nainen istuu rennosti pöydän ääressä

Werstas toimii Finlaysonin alueen sydämessä. Museoiden Yö on suosittu kevätkesän tapahtuma.

Kuva: Työväenmuseo Werstas.

Lisätiedot: 

Yleisöpalvelupäällikkö Ulla Rohunen,
ulla.rohunen(at)tyovaenmuseo.fi,
050 440 1157


Työväenmuseo Werstas
Väinö Linnan aukio 8, Tampere
www.tyovaenmuseo.fi

puh. 010 420 9220

Museo avoinna ti-su 11-18
AINA VAPAA PÄÄSY