header
Komuutti

Komuutti on kokeilevan museotoiminnan tila. Komuutti reagoi nopeasti ajankohtaisiin aiheisiin muun muassa pienoisnäyttelyiden, videon ja multimedian keinoin. Komuutin lattia on tukevaa pystyparkettia, joka on aikanaan palvellut Valmetin lentokonetehtaassa Härmälässä. Koneöljyä imenyt lattia kestää rohkeatkin museaaliset kokeilut.

Komuutissa nyt

Pirkanmaan Demarinaiset ovat koonneet järjestönsä historiasta pienoisnäyttelyn ”Pirkanmaan Demarinaisten aktiivista toimintaa aikojen saatossa. Sosialidemokraattinen Naisliitto 110 vuotta”.

Näyttelyssä esitellään naisten aloitteesta perustettujen ja ylläpidettyjen kohteiden syntyä ja nykyistä toimintaa. Vanhoista kuvista, lehtileikkeistä ja teksteistä kootut seinätaulut kertovat perheiden ja ikäihmisten tukena toimivien paikkojen historiasta. Tampereen sosialidemokraattinen naisyhdistys perustettiin Tampereen työväenyhdistyksen naisosastona vuonna 1899. Pirkanmaan sosialidemokraattinen naispiiri on perustettu vuonna 1917.

Näyttely kertoo muun muassa naisyhdistyksen ylläpitämästä sosiaalisesta lomatoiminnasta Nokialla sijainneessa Ruskeapään lomakodissa. Yhdistys oli myös perustamassa Tampereen Ensi- ja Turvakotia, joka avasi ovensa aviottomien äitien tukemiseksi perustettuna Ensikotina vuonna 1949.  

Näyttelyssä kerrotaan myös vanhojen ihmisten olojen parantamiseksi tehdystä työstä Petsamokodin palvelutaloa, palvelukoti Koivupirttiä ja Kotipirttiä sekä kotihoitopalveluja tarjoavaa Lähimmäispirttiä esittelevissä seinätauluissa.

Näyttely on esillä 6.9.-3.10.2010.

Mitä sinä haluaisit Komuuttiin?
Jos sinulla on ehdotus Komuutin näyttelyä varten, ota yhteyttä näyttelypäällikkö Ulla Jaskariin, p. 010 420 9263 tai etunimi.sukunimi@tyovaenmuseo.fi.