header
Manual

Joutsalaisen taidelaitos Haihatuksen näyttely Manualin teemana on kartoittaa taiteen ja teknologian rajamaastoa. Manual-näyttely on taidetta teknologiasta vempaimien, veistosten, kuvien, installaatioiden ja performanssin muodossa.

Näyttelyssä on 28 teosta yhdeksältä eri taiteilijalta. Osa teoksista on saanut koneen muodon. Manual-näyttelystä löytyy esimerkiksi Säänennustuskone, Potkulaite, elokuvakone Hiljaisen Hämäläisen Liikkuvat Kuvat, kirppusirkustivoli Sirkus Minimus Pulex ja Kirouskone. Kuvissa on puolestaan esimerkiksi Ruutuja pysäköimisen vaikeudesta ja Tieteen ikoneita. Taidelaitos Haihatuksen perustajat Merja Metsänen ja Raimo Auvinen ovat valinneet näyttelyn teokset.

Näyttelyn taiteilijat ovat Raimo Auvinen, Heikki ”Morgan” Hämäläinen, Mauri Korhonen, Outi Markkanen, Merja Metsänen, Pekka Purhonen, Pekka Suomäki, Kalle Turakka Purhonen ja Vesa Väänänen.

Taidelaitos Haihatus perustettiin 1999 tuomaan esille takapihataidetta eri puolilta Suomea. Aluksi tarkoitus oli tuoda esille itseoppineiden tekijöiden töitä, joita ei välttämättä ole tehty yleisöä varten. Itseoppineisuuden kriteeristä on kuitenkin vuosien varrella luovuttu. Haihatuksen näyttelyissä ei taiteilijoiden ammatillisuus ole enää este, muttei myöskään vaatimus. Haihatus on tullut tunnetuksi Joutsassa vuosittain järjestettävästä kesänäyttelystään.

Kymmenvuotistaipaleensa kunniaksi Haihatus on järjestänyt Kulttuurin kiertotie –näyttelykiertueen. Werstas on yksi viidestätoista näyttelypaikasta. Kiertue alkoi kesäkuussa 2009 Joutsasta ja päätyy elokuussa 2010 Lappeenrantaan. Jokaisessa näyttelyssä on oma teemansa ja jokainen on oma kokonaisuutensa.

Tammikuussa näyttelyssä esiintyy kirppusirkus. Tirehtööri Heikki ”Morgan” Hämäläinen esittää Sirkus Minimus Pulexin kutkuttavan ohjelman sunnuntaina 24.1. kello 12.00 ja 14.00.

Näyttely on avoinna Werstaalla Kisälli-salissa 15.12.2009-9.5.2010.